Arkisto

Vanha Yliastujien sivusto löytyy täältä
YLIASTUJAT (26.9.2008) Arto Pasasen järjestämä tietovisa.
1. Kaikkien aikojen nuorin (17v, 10kk, 6pv) kolmiloikan
Suomen mestari, josta tuli myöhemmin arvostettu urheilujohtaja ja Suomen
pääministeri.
2. Nelinkertainen Suomen mestari, jonka isoisä voitti lajissaan OK ja EM-kultaa..
3. Neljä peräkkäistä SM-kultaa voittanut kunnallismies, jonka tytär on lajinsa Euroopan mestari.
4. Suomen mestari, joka sijoittui viidenneksi olympiakisoissa. Hänestä tuli myöhemmin SUL:n puheenjohtaja ja pojasta tunnettu urheilulääkäri.
5. Valmentajanikin tunnettu kolmen peräkkäisen SM-kullan mies, jonka poika on menestynyt musiikkimaailmassa. Kolmiloikan olympiaedustaja.
6. Kolmiloikan, pituuden ja 10-ottelun SM-kultaa. Loikki kaksi hopeaa ja kolme pronssia. EM-kisojen viides 1946. Tunnettu arkkitehti, kantoi Suomen lippua Lontoon OK:n avajaisissa 1948.
7. Kolminkertainen Suomen mestari, joka Tukholmassa 1912 oli keihään nelonen. SM-kultaa myös pituudessa, keihäässä ja 5-ottelussa sekä hopeaa kuulassa ja 10-ottelussa.
8. Kultaa, viisi hopeaa ja kolme SM-pronssia. OK:n kuudes, voitti myös mäenlaskun SM-kultaa.
9. Tunnetun urheilijaperheen jäsen, kolmiloikan
SM-hopeamitalisti, jolla on kaksi OK-hopeaa 10-ottelussa ja EM-hopeaa
10. Ainoa suomalainen, joka on ylittänyt 15metriä sekä kolmiloikassa että kuulantyönnössä ja on kummankin lajin SM-mitalisti. Hän oli Olympiakisojen yhdeksäs kolmiloikassa 1936.
11. Voitti kolmesti vuosina 1902- 1911 kilpailun urheilukuninkuuden ja SM-hopeaa kolmiloikassa 1907. TUL:n ensimmäinen puheenjohtaja, kansanedustaja ja hallituksen jäsen.
12. Kaksi kansanedustajaa ja myös ministeriä. Isä, joka oli SUL:n pitkäaikaisin puheenjohtaja sijoittui SM-kisoissa kuudenneksi 1928 ja poika SM-pronssille1953
13. Kolmiloikan SM-hopeaa 1956. Tytär oli rytmisen voimistelun Suomen mestari ja tyttären mies mm. eduskunnan puhemies.
14. Pomppi neljänneksi SM-kisoissa 1925. Suomen kaikkien aikojen tunnetuin urheilupiirtäjä, joka piirsi yli 5000 urheilusarjaa Helsingin Sanomissa 1929- 1957.
15. Hän sijoittui kolme kertaa kuudenneksi Kalevan Kisoissa vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Hänen professori-isänsä oli P17 sarjan Suomen mestari 100metrillä 1957.
16. Kuka? a) Eniten Suomen mestaruuksia b) Eniten
peräkkäisiä Suomen mestaruuksia c) Eniten SM-mitaleita d) Useimmin kahdeksan
parhaan joukossa
17. Mikä on paras tulos, jolla on jääty KK:ssa a) ilman mitalia, b) kuudenneksi c) kahdeksanneksi.
18. Kaikkien aikojen nuorin kolmiloikan SM-kisoissa kuuden parhaan joukkoon sijoittunut urheilija. Hän on ollut 2000-luvulla kolme kertaa kahdeksan parhaan joukossa.
VASTAUKSET:
1. Kaikkien aikojen nuorin (17v, 10kk, 6pv) kolmiloikan
Suomen mestari, josta tuli myöhemmin arvostettu urheilujohtaja ja Suomen
pääministeri.
Jukka Rangell (s. 25.101894), kolmiloikka SM 1) 1912, 14.09, SM 1) 1913, 13.66
SVUL: pj. 1935- 43 ja 1951- 54, KOK: jäsen 1938- 67, Pääministeri 1941- 43,
Suomen Pankin pääjohtaja 1943- 44
2. Kolminkertainen Suomen mestari, jonka isoisä voitti
lajissaan OK ja EM-kultaa..
Heikki Herva, kolmiloikka SM 1) 1987, 16.08, 1) 1990, 16.45,
1) 1993, 16.25
Isoisä Ville Pörhölä (s. 24.12.1897) OK 1920 1) Kuula, OK 1932 2) Moukari,
EM 1934 1) Moukari, SM 1922 1) Vauhditon kolmiloikka 922, 2) Vauhditon pituus
308
3. Neljä peräkkäistä SM-kultaa voittanut kunnallismies,
jonka tytär on lajinsa Euroopan mestari.
Helsingin kaupungin pormestari Kari Rahkamo (s. 30.5.1933), kolmiloikka SM 1)
1957, 15.66, SM 1) 1958, 15.80, SM 1) 1959, 15.48, SM 1) 1960, 16.32, OK1960, 8)
15.84
Tytär Susanna Rahkamo on taitoluistelun pariluistelun Euroopan mestari 1995.
4. Suomen mestari, joka sijoittui viidenneksi
olympiakisoissa. Hänestä tuli myöhemmin SUL:n puheenjohtaja ja pojasta tunnettu
urheilulääkäri.
Toimi Tulikoura (s. 19.2.1905) kolmiloikka OK 1928 5) 14.70, SM 1) 1929, 14.66.
SUL:n pj.1964.
Poika on urheilulääkäri Ilkka Tulikoura.
5. Valmentajanikin tunnettu kolmen peräkkäisen SM-kullan
mies, jonka poika on menestynyt musiikkimaailmassa. Kolmiloikan olympiaedustaja.
Tapio Lehto (s. 8.12.1930), kolmiloikka SM 1) 1954, 14.97, SM 1) 1955, 14.97, SM
1) 1956, 15.19
OK 1956: 18) 14.91
6. Kolmiloikan, pituuden ja 10-ottelun SM-kultaa. Loikki
kaksi hopeaa ja kolme pronssia. EM-kisojen viides 1946. Tunnettu arkkitehti,
kantoi Suomen lippua Lontoon OK:n avajaisissa 1948.
Sonck Hannes (s.25.8.1919) kolmiloikka SM 1) 1943, 14.77, SM 2) 1945 ja 1946, SM
3) 1938, 1942 ja 1951 (kuoli leukemiaan 18.5.1952), EM 1946, 5) 14.70,
pituus SM 1) 1942, 10-ottelu SM 1) 1939, 1940, 1942, 1943, 1944 ja 1948
7. Kolminkertainen Suomen mestari, joka Tukholmassa 1912
oli keihään nelonen. SM-kultaa myös pituudessa, keihäässä ja 5-ottelussa sekä
hopeaa kuulassa ja 10-ottelussa.
Juho Halme (s, 24.5.1888) kolmiloikka SM 1) 1907, 12.98, 1) 1910, 13.49, SM 1)
1911, 13.48
pituus SM 1) 1912, keihäs SM 1) 1914, 5-ottelu SM 1) 1916,
kuula SM 2) 1913, 10-ottelu (urheilukuninkuus) SM 2) 1910
8. Kultaa, viisi hopeaa ja kolme SM-pronssia. OK:n kuudes,
voitti myös mäenlaskun SM-kultaa.
Erkki Järvinen (s.15.10.1904) kolmiloikka SM 1) 1926, 14.59, SM 2) 1923, 1927,
1928, 1930, 1931, SM 3) 1924, 1932, 1933. OK 1928, 6) 14.65
Mäenlaskun Suomen mestari 1928, hopeaa 1931 ja 1932
9. Tunnetun urheilijaperheen jäsen, kolmiloikan
SM-hopeamitalisti, jolla on kaksi OK-hopeaa 10-ottelussa ja EM-hopeaa
Akilles Järvinen (s.19.9.1905) kolmiloikka SM 2) 1925, 14.24, SM 4) 1926, 14.29
10.ottelu OK 2) 1928 ja 1932,
Isä Verner Järvinen ja veli Matti Järvinen olivat olympiavoittajia, veli Kalle
Järvinen OK:n yhdeksäs kuulantyönnössä ja veli Yrjö Järvinen keihäänheiton
SM-pronssimitalisti 1924.
10. Ainoa suomalainen, joka on ylittänyt 15metriä sekä
kolmiloikassa että kuulantyönnössä ja on kummankin lajin SM-mitalisti. Hän oli
Olympiakisojen yhdeksäs kolmiloikassa 1936.
Olavi Suomela (s.11.4.1913) kolmiloikka SM 2) 1935, 14.59, OK 1936 9) 14.72
kuula SM 3) 1937, 14.57 ja 1939, 14.70. Kolmiloikan ennätys 15.03 (1936) kuulan
15.04 (1936).
11. Voitti kolmesti vuosina 1902- 1911 kilpailun
urheilukuninkuuden ja SM-hopeaa kolmiloikassa 1907. TUL:n ensimmäinen
puheenjohtaja, kansanedustaja ja hallituksen jäsen.
Eino Pekkala kolmiloikka SM 2) 1907, 12.89. TUL:n pj 1919-1927..
12. Kaksi kansanedustajaa ja myös ministeriä. Isä, joka oli
SUL:n pitkäaikaisin puheenjohtaja sijoittui SM-kisoissa kuudenneksi 1928 ja
poika SM-pronssille1953
Urho Kekkonen kolmiloikka SM 6) 1928, 12.97. SUL:n pj. 1929- 1947.
Matti Kekkonen (s.4.9.1928) kolmiloikka SM 3) 1953, 14.45. Vuosina 1967- 1968 2.
kulkulaitosministeri.
13. Kolmiloikan SM-hopeaa 1956. Tytär oli rytmisen
voimistelun Suomen mestari ja tyttären mies mm. eduskunnan puhemies.
Kauko Riikonen (s.24.7.1927) kolmiloikka SM 2) 1956, 14.88. Tytär Hilkka Ahde.
14. Pomppi neljänneksi SM-kisoissa 1925. Suomen kaikkien
aikojen tunnetuin urheilupiirtäjä, joka piirsi yli 5000 urheilusarjaa Helsingin
Sanomissa 1929- 1957.
Arvo Tigerstedt (s.21.3.1899) kolmiloikka SM 4) 1925. 13.49, korkeus SM 3) 1925,
175.
15. Hän sijoittui kolme kertaa kuudenneksi Kalevan Kisoissa
vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Hänen professori-isänsä oli P17 sarjan
Suomen mestari 100metrillä 1957.
Julius Anckar kolmiloikka SM 6) 1999, 15.10, 6) 2000, 15.41, 6) 2002, 15.47
Dag Anckar (s.12.2.1940) SM 1) P17-sarjassa 1957, 11,4. Juoksi samana vuonna
11,0, jolla sijoittui miesten Suomen tilastossa jaetulle sijalle 13.
16. Kuka? a) Eniten Suomen mestaruuksia b) Eniten
peräkkäisiä Suomen mestaruuksia c) Eniten SM-mitaleita d) Useimmin kahdeksan
parhaan joukossa.
a) Johan Meriluoto (10) 1997- 2003, 2005- 2007
b) Ville Tuulos (7) 1919- 1925 ja Johan Meriluoto (7) 1997 - 2003
c) Ville Tuulos 1913- 1928 (12), K=9, H=1, P=2 , Johan Meriluoto 1996- 2008 (12)
K=10, H=2
d) Markku Rokala 1979- 1995 (!5), K=3, H=3, P=5, 4=2, 5=1, 8=1
17. Mikä on paras tulos, jolla on jääty KK:ssa a) ilman
mitalia, b) kuudenneksi c) kahdeksanneksi.
a) 1983: Jouko Niva 16.28 (4.)
1988: Markku Rokala 16.24 (4.)
b) 1992: Mikko Levola 15.91 (6.) viides oli samalla tuloksella 15.91Tuomas
Sallinen
c) 1991: Timo Ruuskanen 15.59 (8.) 1989: Timo Keronen, 15.57
(8.)
18. Kaikkien aikojen nuorin kolmiloikan SM-kisoissa kuuden
parhaan joukkoon sijoittunut urheilija. Hän on ollut 2000-luvulla kolme kertaa
kahdeksan parhaan joukossa.
Antti Inkinen 17v, 3kk, 10- 12 pv (s.20.4.1987) SM 5) 14.86 Vaasa 30.7. –
1.8. 2004
**************************************************
Tilastoja Kalevan kisoista 2003-2008. Vertaa alempana olevaan kaikkien aikojen 10 parhaan tilastoon.
2003
1) Johan Meriluoto BorgåA 16.05
2) Janne Harju LA 15.60
3) Antti Rintakoski LauttakLu 15.54
4) Marko Siurua OP 15.19
5) Tommi Evilä TP 15.19
6) Kai Niemi KorPo 15.01
7) Perttu Noponen MiK-V 14.62
8) Juha-Pekka Laivo TuUL 14.57
2004
1) Janne Harju LA 15.65
2) Mikael Inkeroinen HKV 15.46
3) Marko Siurua OP 15.44
4) Jussi Tuunanen LapVi 15.04
5) Antti Inkinen IU 14.86
6) Kyösti Vänskä KitU 14.73
7) Rasmus Latvala BorgåA 14.42
8) Jari Pulkkinen HaapajKi 14.33
2005
1) Johan Meriluoto BorgåA 16.32
2) Janne Harju LA 15.64
3) Mikael Inkeroinen HKV 15.54
4) Antti Inkinen IU 15.45
5) Sauli Leino UudKK 15.08
6) Aleksi Tammentie TU 14.95
7) Marko Siurua OP 14.95
8) Jussi Tuunanen LapVi 14.93
2006
1) Johan Meriluoto BorgåA 16.18
2) Janne Harju LA 15.66
3) Ville Välimäki JoKa 15.48
4) Aleksi Tammentie TU 15.41
5) Sauli Leino UudKK 15.25
6) Jussi Tuunanen LapVi 15.21
7) Mikko Kivinen LohtVe 15.21
8) Antti Inkinen IU 15.06
2007
1) Johan Meriluoto BorgåA 16.18
2) Aleksi Tammentie TU 15.81
3) Ville Välimäki JoKa 15.75
4) Jussi Tuunanen LapVi 15.37
5) Daniel Sjölind IFÅsarna 15.03
6) Mikael Inkeroinen HKV 14.99
7) Sauli Leino UudKK 14.83
8) Juha-Pekka Laivo TuUL 14.38
2008
1) Aleksi Tammentie TU 15.93
2) Johan Meriluoto BorgåA 15.32
3) Ville Välimäki JoKa 15.30
4) Sauli Leino UudKK 15.15
5) Antti Inkinen IU 15.04
6) Jussi Tuunanen LapVi 14.96
7) Janne Harju LA 14.73
8) Mikael Inkeroinen HKV 14.61
Loikan 10 kärjessä 27.3.2008
| 17.00 | Pertti Pousi | Kuortane | 1968-06-23 |
| 16.95 | Johan Meriluoto | Turku | 2000-08-02 |
| 16.87 | Pentti Kuukasjärvi | Helsinki | 1975-08-31 |
| 16.82 | Olli Pousi | Tampere | 1980-06-07 |
| 16.62 | Esa Viitasalo | Hämeenlinna | 1988-08-07 |
| 16.61 | Markku Rokala | Kouvola | 1982-08-15 |
| 16.58 | Esa Rinne | Helsinki | 1972-08-20 |
| 16.57 | Heikki Herva | Koski | 1994-07-01 |
| 16.42 | Harri Pesonen | Helsinki | 1984-09-02 |
| 16.40 | Kari Rahkamo | Paris,FRA | 1960-09-25 |

Maaottelu vuodelta 1966 Suomi - Norja Helsingissä
Kahden yliastujan välissä Kaj Helminen
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
KOLMILOIKKA KAIKKIEN AIKOJEN TILASTO 2008
Tulos Hyppääjiä
Yli 16.50 8
Yli 16.00 27 19 16.00 -16.49
Yli 15.50 65 38 15.50 – 15.99
Yli 15.00 162 97 15.00 – 15.49
Yli 14.50 362 200 14.50 – 14.99
VUONNA 2008 KAIKKIEN AIKOJEN TILASTON 362 PARHAAN JOUKKOON YLTÄNEET
31. Aleksi Tammentie -86 15.97
115. Mika Purmonen -84 15.17
164. Juha Sanaslahti -90 14.99
232. Joli Koivu -90 14.82
322. Janne Alasalmi -81 14.56
KOLMILOIKAN SUOMEN VUOSITILASTOJA
10. tulos 15.67 1988 14.99 2008
20. tulos 15.10 1991 14.06 2008
50. tulos 14.32 1965 13.17 2008
100. tulos 13.87 1965 12.44 2008
14.00 78 1965 20 2008
*******************
KOLMILOIKKA +
PITUUS
Korjattu 12.11.2008 (Saku Kostet puuttui.)
1. Pertti Pousi 17.00 804 25.04
2. Olli Pousi 16.82 777 24.59
3. Johan Meriluoto 16.95 738 24.33
4. Pentti Kuukasjärvi 16.87 739 24.26
5. Hannu Puhakka 16.35 779 24.12
6. Markku Rokala 16.61 730 23.91
7. Esa Rinne 16.58 731 23.89
8. Harri Pesonen 16.42 735 23.77
9. Pekka Suvitie 15.97 779 23.76
10. Tommi Evilä 15.53 822 23.75
11. Kari Rahkamo 16.40 734 23.74
12. Esa Viitasalo 16.62 710 23.72
13. Janne Harju 16.11 759 23.70
14. Timo Utriainen 16.29 739 23.68
15 Janne Kinnunen 16.29 729 23.58
16. Stefan von Gerich 16.32 725 23.57
17. Pentti Eskola 15.42 804 23.46
18. Heikki Kyösola 15.92 750 23.42
19.Timo Ruuskanen 16.11 731 23.42
20. Antti Rintakoski 15.98 744 23.42
21. Timo Keronen 15.97 742 23.41
22. Saku Kostet 15,72 7,63 23,35
23. Ismo Salmi 16.08 725 23.33
24. Mikko Levola 16.17 716 23.33
25. Jorma Gröhn 16.07 725 23.32
26. Kaj Helminen 16.13 716 23.29
27. Jarmo Kärnä 15.13 816 23.29
28. Jari Aho 16.09 716 23.25
29. Esa Jansson 15.82 739 23.21
30. Heikki Olli 15.68 753 23.21
31. Reima Venhe 15.72 746 23.18
32. Yrjö Tamminen 15.90 726 23.16
33. Jarmo Poskela 15,83 725 23,08
34. Hannu Kyösola 15.18 782 23.00
Pituustulosta ei löydy, tarkistettu kaikki vähintään 710 hypänneet
Heikki Herva 16.57
Marko Leino 16.24

